tarinani on hieman outo... En tiedä, ymmärretäänkö minua ollenkaan.

Maailmassa on paljon teini-ikäisiä, joilla on ongelmia. Taistelin itseni kanssa ja kärsin mielenterveysongelmista - ahdistuksesta, masennuksesta, sosiaalisesta fobiasta. jo nuorena ryhdyin käyttämään kiellettyjä aineita... melkein kuolin, mutta parikymppisenä olin vankilassa.

yhtäkkiä minulla ei ollut ketään, vain pari rakastavaa ihmistä.

jotkut jättivät minut, enkä voinut edes hyvästellä...

Olen kotona vuosien jälkeen ja on vaikea elää normaalia elämää. mutta haluan! Minä yritän. Minulla on kaksi työpaikkaa... mutta minulla on velkoja jäljellä elämässäni. En tiedä milloin pystyn maksamaan ne takaisin. Palkat kotimaassani ovat pieniä ja yritän ansaita jatkuvasti. jos en ole töissä, etsin "ilmaista rahaa" ja kyselylomakkeita netistä. Lähestyn kolmekymppistä ja alan ajatella, etten enää koskaan koe normaalin elämän kauneutta. Minulla on unelmia, mutta en tiedä miten edetä...

Haluaisin päästä veloista eroon. enkä olla jatkuvasti vaaroille alttiina. Haluaisin käydä vieraassa maassa, rakastua, piirtää...

elää edes normaalia elämää.

En tiedä haluaako kukaan auttaa kaltaistani ihmistä, koska tämän ongelman olen itse aiheuttanut... mutta en todellakaan halua. Haluan elää ja tehdä kaikki, jotka ovat jättäneet minut, ylpeiksi minusta.

En tiedä auttaako kukaan minua, mutta ette voi kuvitella kuinka onnelliseksi se tekisi minut. jokaisella lahjalla ajattelen, että on joku, joka auttoi minua ja on jossain toisessa osassa maailmaa.

(hymyile, vaikka elämä on joskus vaikeaa. aina voi olla huonommin. aina on joku, jolla on huonommin...).

🖤🖤🖤