Minun tarinani ei ole ainutlaatuinen. Mutta se on syvästi inhimillinen.Teen töitä. Minä kamppailen.

Olen selvinnyt monesta, mutta tämä taakka, jota kannan, on ollut mukanani joka päivä jo vuosia. Ei näkyvästi. Ei huutaen.

Se on sietämätöntä.

Kaikki alkoi vanhasta lainasta. Työttömyyden seurauksena sopimus irtisanottiin, se meni perintään, ja minä maksoin sovitusti sen, minkä pystyin. Maksoin, ja velka silti kasvoi. Alkuperäinen 3 miljoonan forintin (noin 7500 euroa) velka on nyt 8 miljoonaa forinttia (noin 20 000 euroa).

Nyt minulla on vihdoin mahdollisuus:

Jos saan jäljellä olevan pääoman maksettua, he luopuvat koroista.

Tämä voisi olla kohta, jossa menneisyys päättyy ja voimme aloittaa alusta.

Voisin jo nostaa osan siitä.

Loppuosan osalta pyydän nyt apua - en ylellisyyttä, en haluja, vaan selkeyttä, ilmaa, rauhallisuutta.

Tämä taakka ei enää vain vedä ajatuksiani alas. Viime aikoina se on tehnyt minut fyysisesti sairaaksi. Olen usein heikko, kuumeinen. Ja tiedän, mikä sen aiheuttaa: tämä tukahduttava toivottomuus, jonka en halua antaa voittaa.

En voi kohdata tulevaisuutta, kun tämä velka on täällä. Yksikään pankki ei puhu minulle. En voi luottaa edes muutamaan sataan tuhanteen forinttiin järjestelmästä.

Pelkään, mitä tapahtuisi, jos jotain tapahtuisi. Jos menetän äitini tai jokin menee yhtäkkiä pieleen - jopa se, mitä perheeni on verellä ja hiellä rakentanut, voi olla mennyttä.

Kyse ei ole vain rahasta. Tämä on elämäni avain.

Jos olet joskus ollut tällaisessa tilanteessa, tiedät, miltä tuntuu, kun et enää pyydä rahaa - pyydät ilmaa.

Jos sinusta tuntuu, että voit auttaa, tiedä tämä: et vain pyyhi pois velkaa - autat ihmistä selviytymään.

Kiitos lukemisesta. Jokainen apu voi olla minulle uusi päivä. Päivä, joka ei ala taakalla.