Kun olin 5-vuotias, äiti ja isä erosivat. Äiti inhoaa kylmää säätä, joten hän päätti muuttaa Thousand Oaksin (Kaliforniaan). En ole nähnyt häntä tai kuullut hänen ääntään 35 vuoteen. Minulla on vain muutama hämärä muisto, sillä olen vakavasti sairas. (eturauhassyöpä), joten on mahdotonta ostaa lippua sinne. Isäni ei välitä, hän ei suostuisi edes maksamaan 20 kruunua. Minulla on kuusi sisarusta. Kaikki ovat saaneet tavata äidin. Mutta minua he eivät ajattele. Äitini on hyvin vanha, 94-vuotias. Eikä hän tule takaisin Ruotsiin, vaikka hänellä on lapsia täällä. Tunnen itseni lähinnä uhriksi. Hän ei ole koskaan soittanut onnitellakseen minua syntymäpäivänäni tai edes jouluaattona, mutta muut lapset saavat aina puhelun. Tunnen itseni melkein aina masentuneeksi, haluan vain normaalin perheen. Mutta en varmaan enää koskaan näe äitiäni. Kuulin joltakin perheenjäseneltä, että hän on kieltäytynyt muuttamasta kotiin. Joten olen joutunut selviytymään yksin siitä lähtien, kun olin 13-vuotias. Isä teki melkein joka päivä yövuoroa. Kun hän ei ollut töissä, hän joi ja löi minua, koska kaipasin äitiä. Olisin halunnut tavata hänet vielä viimeisen kerran. Jos en ehdi kuolla ennen sitä. Huomenna taas sairaalaan Malmössä, en elä arvokasta elämää. Googlaan joka päivä erilaisia itsemurhatapoja, mutta ensin haluan tavata äidin ja kysyä, miksi hän kohtelee minua näin. En jaksa enää. En usko, että vieraat ihmiset yrittäisivät hankkia minulle lippua Yhdysvaltoihin. Mutta jos niin kävisi, en tiedä minne menisin. Ehkä jäisin sinne ja kuolisin siellä. Jos äiti haluaa minut sinne, siis. Siskoni menetti juuri 13-vuotiaan poikansa. Hänellä oli kuolemaan johtava sairaus, jota on vain kolmella ihmisellä maailmassa. Se oli kova isku perheelle. Minua ei lasketa perheeksi, vaikka haluaisin. En jaksa enää kirjoittaa, kyyneleet vain virtaavat. Yritän tätä vain kerran, jotta olen ainakin kokeillut. Ja jos on ihmisiä, jotka haluavat auttaa minua, olen tosi iloinen. Olen vasta 39-vuotias ja minulla on syöpä sekä paljon muita sairauksia. Lääkäri arvioi, että minulla on enintään vuosi, ehdottomasti ei enempää. Täytän 40 vuotta 14. helmikuuta, ystävänpäivänä, ja onko liikaa pyydetty, että saisin juhlia sitä äidin ja myös pikkuveljeni kanssa, joka on asunut koko elämänsä Yhdysvalloissa ja on kaksi vuotta minua nuorempi. Kiitän niin paljon teitä, jotka luette tämän ja autatte minua. Mottoni on, että haluan saada kaiken valmiiksi joskus tammikuun aikana, jotta voin varata lipun ja hotellin/motellin. Äiti ei saa tietää, että olen tulossa. Haluan nähdä, miten hän reagoi. Ystäväni, nyt menen nukkumaan. Pidän peukkuja, että löytyy muutama ystävällinen ihminen, joka haluaa auttaa minua. Hyvää päivää kaikille