Oli hiljainen aamu, kun maanjäristys ravisteli maata. Perhe, johon kuuluivat Alessandro, Marta ja pieni Sofia, 1 vuosi ja 3 kuukautta vanha, ei voinut kuvitellakaan, että tämä olisi heidän tuntemansa elämänsä loppu. Rakennus, jossa he asuivat, vanha rakennus kaupungin keskustassa, tärisi rajusti. Seinät alkoivat sortua, ikkunat räjähtivät tuhansiksi sirpaleiksi ja lattia mureni heidän jalkojensa alla. Marta tarttui kauhuissaan Sofiaan ja yritti juosta uloskäytävään, mutta aikaa ei ollut. Ilmaan kantautui korviahuumaava melu, ja kaikki pimeni. kun he heräsivät raunioista, talo oli poissa. Poissa olivat heidän omaisuutensa, muistot elämästä, joka oli täynnä naurua ja unelmia, eivätkä heidän turvallisten seiniensä lämpö. Naapurusto oli tuhoutunut. Mitään ei ollut jäljellä, vain pölyä ja raunioita kaikkialla.Alessandro ja Marta katsoivat sydäntään särkyneinä vapisevaa lastaan, joka oli kääriytynyt pieneen takkiinsa. He eivät tienneet mitä tehdä, minne mennä. Apu oli saapunut heille liian myöhään, ja lähin turvakoti oli liian kaukana. Pelko siitä, etteivät he löytäisi Sofialle turvallista paikkaa, vaivasi heitä. Viimeisillä voimillaan he suuntasivat puistoon, jonne muut heidän kaltaisensa kodittomat ja toivottomat olivat hakeutuneet. Yöt olivat jäätäviä, ja Marta kietoi pienen tyttönsä syliinsä yrittäen suojella häntä nälältä, kylmyydeltä ja yksinäisyydeltä.Alessandro ja Marta kulkivat joka päivä kaduilla ja pyysivät apua niiltä, jotka saattoivat tarjota apua, mutta vastauksia ei juuri tullut. Kaupunki näytti unohtaneen haavoittuvimmat, ne, jotka olivat menettäneet kaiken hetkessä. Viikkoja kului, eikä heidän tilanteensa parantunut. Martan pieni tyttö, joka ei vain 1 vuoden ja 3 kuukauden ikäisenä ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa, itki edelleen tuskasta ja nälästä. Jokainen hymy, jonka he saivat Sofiasta puristettua, tuntui ihmeeltä. Mutta kaikesta huolimatta Martan ja Alessandron sydämissä oli yhä pieni toivon pilkahdus. Rakkaus, jota he tunsivat toisiaan ja pikku Sofiaa kohtaan, piti heidät yhdessä. Ajatus uuden alun aloittamisesta, uuden kodin löytämisestä, vaikka he eivät tienneet miten, antoi heille voimaa jatkaa taistelua. Sofian puolesta, hänen tulevaisuutensa puolesta, ja niin he nousivat joka päivä ylös toivoen, että uusi huominen toisi mukanaan uuden mahdollisuuden.