Barbarának hívnak és augusztusban betöltöttem az 53. évemet. Tragikus életutam legfájdalmasabb pillanata volt, amikor 2000 syyskuussa 6-án elveszítettem a 20 hónapos kisfiamat, aki egy műtéti beavatkozás seurauksena, a kezeim között vérzett el egy magyar klinikán. 12 évvel később, az utána született kisfiamnál, csontrákot diagnosztizáltak.

Kegyetlen éveket csináltunk végig.

Két gyermekem van jelenleg, akik felnőttek.

A sok megélt fájdalom hatására a házasságom tönkrement, mivel a gyász szétválasztott minket a férjemmel, akivel a kulturánk, és az országunk, vallásunk is eltérő volt.

5 évvel ezelőtt megismertem az új páromat, akivel 4. éve élünk együtt. Neki nincs gyermeke.

3 évvel ezelőtt, amikor 50 éves voltam belevágtunk egy lombik programba, mert nagyon szerettünk volna egy kisbabát, és én rettenetesen vágyom egy boldog, sikeres várandósságra és egészséges kisbabára. Sajnos az életkorom miatt sem Magyarországon, sem a környező Brno-ban, Pozsonyban sem fogadtak már, gyakorlatilag vain Cyprusra mehettünk, annak a török részére. 5 donoros lombikprogramot csináltunk végig, ahol szinte minden megtakarításunk elfogyott. Az ensimmäisennél ikerterhes lettem, de sajnos másfél kuukautta később elvetéltem. Ezt követően két ún. kémiai terhességem volt, kettőnélnél pedig el sem indult a beágyazódás folyamata.

Szerettem volna egy precízebb, professzionálisabb lombikcentrumba kerülni, ahol vielä fogadnak ebben az életkorban is, így ajánlással jutottam el Dr Robert Kiltz klinikájára, az amerikkalainen Syracuse-ba. Jelenleg 4 lombikon vagyunk túl ott is, amelyből az utolsó majdnem sikerült. Ismét, ahogy aiemmin is, elindult a terhesség, de elhalt. (Üres petezsák szindróma a neve) Jelenleg az 5. kinti beavatkozásra készülünk, de teljesen eladósodtunk az eddigi procedúra és a donor petesejtek megvásárlása vuoksi, amelynek darabja 500 usd. eddig 20 darabot vettünk, amelyből 10 embrió valmistettu, és beültetésenként 2-t használtunk fel. Jelenleg a kiutazási költségek, repülőjegyek, és a gyógyszerek, vizsgálatok költségei is nagy megterhelést jelentenek a családunknak, pedig very szeretnék vielä néhány próbálkozáson részt venni és alig várom, hogy egy kisbabát a karjaimban tartsak. Ehhez mindent megteszek, amit az orvosaim javasoltak, így például teljesen karbantartom a diabéteszemet diétával és gyógyszerekkel, életmódot váltottam, lefogytam stb.

Minden álmom jelenleg egy boldog anyaszerep. Kérem, ha ebben segítenének, támogassák céljainkat! Minden apró segítségért is hálás vagyok erittäin!

Hy, minun nimeni on Barbara.

Todellinen tuskallinen tarinamme alkoi sen jälkeen, kun toisella pojallani Naililla todettiin leukemia. Hän oli vasta 14 kuukauden ikäinen. Hän syntyi hyvin ylipainoisena, koska kukaan ei diagnosoinut minulle raskausdiabetesta. Hän oli 5280 grammaa ja 59 senttiä pitkä, eikä lääkäri sairaalassa antanut minulle lupaa keisarinleikkaukseen. Itkin ja anelin, mutta minun oli pakko synnyttää hänet luonnollisella tavalla. Tämä oli ensimmäinen suuri lääketieteellinen virhe elämässämme.

Nail reagoi hyvin onkologiseen hoitoon, mutta koska he huomasivat liian myöhään, että hänellä oli leukemia, hänellä oli etäpesäkkeitä oikeassa korvassaan. Kuuden kuukauden kemoterapian jälkeen lääkärit päättivät tehdä leikkauksen hänen korvaansa. Hän oli 20 kuukauden ikäinen. Leikkauksen jälkeen päivystyspoliklinikalla, aikuisten sairaalassa hän menehtyi käsivarteeni, koska hän menetti liikaa verta leikkauksen aikana. Toinen suuri hoitovirhe maksoi hänen henkensä. Kirurgi luuli, että kyseessä ei ollut syöpä, vaan vain infektio, eikä sulkenut haavaa eikä asettanut shuntteja. Hän ei ommellut haavaa ompelemalla mätä pois, mutta kyseessä oli vuotava kasvain. Potilashuoneessa ei ollut vieressämme lääkäriä, joten huusin turhaan apua. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Äiti." Osa minusta kuoli sinä päivänä hänen kanssaan.

Seuraavana vuonna sain kolmannen poikani, Rinatin, jonka nimi tarkoittaa uudelleensyntymistä. En pystynyt elämään onnellisesti raskauden ja synnytyksen kanssa, olin syvästi masentunut ja seitsemän vuoden ajan vain itkin ja itkin. 12 vuotta myöhemmin, vuonna 2012, samana päivänä kuin poikani Nail, kolmannella pojallani Rinatilla todettiin luusyöpä (osteosarkooma). Tämä musta päivä oli 20. maaliskuuta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että me kaikki neljä, - koska meillä oli myös seitsemän vuotta vanhempi lapsi, jonka nimi oli Gengis, - istutaan autoon, törmätään kuorma-autoon ja kuollaan yhdessä. Sanoin itselleni: En voi tehdä tätä uudestaan.

Mutta Rinat tuli luokseni ja sanoi minulle: Äiti, minä en halua kuolla. Ja itki. Sillä hetkellä tiesin, että taistelisin hänen henkensä puolesta kuin leijonaemo ja olisin hänen rinnallaan viimeiseen veripisaraani asti. Meillä ei ollut rahaa, koska asuimme Itä-Euroopassa, lähellä Itävaltaa, jossa palkat ovat hyvin alhaiset. Nyt keskipalkka on alle 800 euroa kuukaudessa. Minulla oli valtava usko siihen, että keräisin rahat sen hoitamiseen, jos minun olisi pakko, mutta veisin sen sivistyneeseen maahan hoidettavaksi. Niin tapahtui. Lopulta Englannissa, Lontoossa, hän sai kemoterapiahoitoa ja onnistuneen leikkauksen, jossa hänen jalkansa pelastui, mutta hänellä on vasemmassa jalassaan metalliproteesi. Hänen lonkastaan nilkkaan on istutettu metallitanko. Vietin vuoden sairaalassa hänen kanssaan.

Nyt Rinat on 23-vuotias, ja hänet otettiin yliopistoon Alankomaissa (Arnheimissa), ja olen maksanut hänen koulumaksunsa ja huoneenvuokransa jo yhden vuoden ajan. Hän aloittaa viestinnän tutkinnon viime syyskuussa. Hän on erittäin älykäs ja mikä tärkeintä, hän on elossa!

Vanhin poikani Gengis, joka on nyt 30-vuotias, ei ole koskaan kyennyt käsittelemään veljensä kuolemaa. Hänellä on vakava rajatilapersoonallisuushäiriö ja autismi, hän asuu kanssani samassa talossa ja minä tuen häntä. Hän ei voi työskennellä mielenterveysongelmiensa ja paniikkikohtaustensa vuoksi, joten annan hänelle pieniä töitä yrityksessäni. Työskentelen valmentajana ja autan ihmisiä toipumaan väkivaltaisista suhteista.

Tragedioiden aikana avioliittoni mieheni kanssa hajosi, koska hän oli muslimi ja minä kristitty, ja suru piti meidät erossa toisistamme. Olimme molemmat täynnä tuskaa, eikä meillä ollut energiaa toisillemme. Hänellä oli myös mielenterveysongelmia ja hän menetti työnsä.

Työskentelin lähes 20 vuotta kuolevien lasten ja heidän perheidensä kanssa lasten saattohoidossa. Näin tein parannukseni, sillä en voinut koskaan antaa itselleni anteeksi sitä, etten kyennyt suojelemaan poikaani kuolemalta. 20 vuoden jälkeen olin hyvin väsynyt olemaan kuolevien lasten ympäröimänä.

Erosin, muutin ja aloitin uuden elämän, täysin tyhjästä. Lapseni tulivat perässäni. Olen työskennellyt valmentajana vuodesta 2018 lähtien.

Tein töitä 12-14 tuntia päivässä maksaakseni kaiken ja auttaakseni lapsiani.

Vuonna 2020 tapasin nykyisen kumppanini Josephin, joka on minua 17 vuotta nuorempi. Hän on hiljainen ja vaatimaton ja työskentelee kirjanpitäjänä. En ollut koskaan saanut keneltäkään niin paljon rakkautta, tunne siitä, että olin tärkeä ja joku halasi minua joka päivä, oli minulle uutta. Hänellä ei ole lapsia.

Hän on lasteni lisäksi ihanin mies, jonka Jumala on lähettänyt elämääni. Tunsin, että minulla oli mahdollisuus uuteen elämään hänen kanssaan. Päätimme perustaa perheen ja hankkia lapsia. Valitettavasti olin tuolloin melkein 50-vuotias, joten oma munasoluni ei soveltunut lapsenhankintaan, joten aloitimme IVF:n luovuttajamunasolun avulla. Unkarissa valtio ei salli IVF-ohjelmaa yli 42-vuotiaille. Pystyimme ostamaan suurimman osan lääkkeistä ja lääkkeistä vain ilman valtion tukia. Euroopassa ei ole paljon vaihtoehtoja IVF-hoitoon yli 50-vuotiaille, ja aikamme on loppumassa. Päädyimme Kyproksen pääkaupungin (Nikosia) turkkilaiseen osaan. Kävimme siellä 5 IVF-hoitoa 2 vuoden aikana, ja rahat loppuivat kesken, vaikka teimme molemmat 16 tuntia päivässä töitä. Meillä oli yksi keskenmeno (6vk), 2 kemiallista raskautta, ja kahdesti ei pysynyt ollenkaan. Koskaan ei tehty geenitestejä. Kukaan ei anna meille ehdotuksia siitä, miten IVF:ssä voisi onnistua paremmin. Viimeinen IVF oli Kyproksella huhtikuussa 2023 ja uskoin todella, että se onnistuisi. Valitettavasti siellä ei ollut kunnollista lääketieteellistä tukea, emmekä edes puhuneet lääkärin kanssa. Siellä on 20 IVF:ää päivässä, jotka tekee yksi tai kaksi lääkäriä.

Koska syntymäpäivä olisi ollut enkelipoikani Nailkan syntymäpäivä, pidin sitä taivaallisena merkkinä. Minun oli määrä synnyttää 3. tammikuuta 2024. Tämä merkitsi minulle paljon. Hän syntyi 3. tammikuuta 1999 ja kuoli 6. syyskuuta 2000.

Valitettavasti IVF epäonnistui jälleen. Minä romahdin täysin.

Aloin katsella amerikkalaisen lääkärin, tohtori Robert Kiltzin YouTube-kanavaa joka päivä. Kirjoitin hänelle kirjeen, ja hän vastasi. Minusta tuntui, etten voinut vielä luovuttaa. Tiedän, että olemme hyvissä, välittävissä ja rakastavissa käsissä CNY:ssä. Ensimmäistä kertaa elämässämme tunnemme, että saamme todellista apua ja huolenpitoa IVF-ohjelman avulla. Enemmän kuin mitään muuta haluan saada onnellisen ja rauhallisen raskauden ja olla jälleen äiti ja kumppanini Josephista isä ensimmäistä kertaa elämässään.

Meillä on taas toivoa, joka on kasvanut uskoksi, ja kiitos, että olette olleet tukenamme ja pidätte meissä hengen yllä.

Kirjoitin kirjan pienen enkelipoikani muistoksi. En pystynyt julkaisemaan kirjaa - en osaa myydä Amazonissa eikä minulla ole rahaa markkinointiin, mutta lähetän sen mielelläni teille englanniksi, jos haluatte lukea tarinamme.

Uskon, että aurinko hymyilee meille ja olemme vihdoin onnellisia yhdessä. Haaveilen usein pienistä kaksosistani, pojasta ja tytöstä... Toivon, että tämä unelma toteutuu jonain päivänä ja kohtaloni täyttyy.

Yhdysvalloissa, CNY-klinikalla, Syracusessa, meillä oli 4 epäonnistunutta siirtoa, viimeinen on muutaman päivän kuluttua, ja meidän on tehtävä uusia alkioita munasolujen luovuttajan kanssa ja maksettava menettely ja yritettävä uudelleen. Minulle matkakustannukset ja oleskelu Yhdysvalloissa on nyt liikaa, koska 9 IVF-yritystä (pakastettujen alkioiden siirto) 3 vuoden aikana tähän mennessä ovat velkaantuneet täysin. Haluan todella pitää tämän vauvan vihdoin sylissäni. Auttakaa minua onnistumaan 10. ja tarvittaessa seuraavassa IVF-ohjelmassa. Minulla ei useinkaan ole rahaa ylimääräisiin suositeltuihin lääkkeisiin ja hoitoihin. Olen kiitollinen kaikesta avusta!

Haluaisin käyttää rahat luovuttajamunan ja IVF-menettelyn kustannuksiin, jotka ovat noin 16 000 euroa, sekä lisäksi suositeltuihin testeihin, lääkkeisiin ja lentomatkoihin, majoitukseen säännöllisiä lähtöjä varten, yhteensä yli 20 000 euroa.