Tämä ei ole pelkkä asunto.

Se on lapsuuteni.

Se on turvapaikkani.

Se on viimeinen fyysinen yhteys, joka minulla on vanhempiini.

Menetin molemmat vanhempani, kun olin vasta 11-vuotias. Iässä, jolloin useimmat lapset oppivat vielä olemaan rohkeita, minä opettelin selviytymään ilman kahta ihmistä, jotka olivat koko maailmani. Siitä lähtien tämä koti on ollut ainoa paikka, jossa tunnen heidän läsnäolonsa – heidän naurunsa seinissä, heidän lämpönsä ikkunoista tulvavassa auringonvalossa, heidän rakkautensa jokaisessa nurkassa.

Aika ei kuitenkaan ole ollut armollinen asunnolle. Se tarvitsee nyt kiireellisiä korjauksia. Seinät ovat vaurioituneet, osa asunnosta ei ole enää turvallinen, enkä pysty kunnostamaan sitä yksin. Jokainen halkeama tuntuu kuin toiselta palaselta menneisyydestäni, joka hitaasti haalistuu.

En pyydä ylellisyyttä.

Pyydän apua muistojen säilyttämiseen.

Korjaamaan tilan, joka kasvatti minut.

Pitääkseen hengissä ainoan paikan, jossa tunnen yhä olevani lähellä vanhempiani.

Jokainen lahjoitus, olipa se kuinka pieni tahansa, merkitsee enemmän kuin voitte kuvitella. Ette auta vain asunnon kunnostamisessa – autatte minua suojelemaan lapsuuttani, historiaani ja viimeistä palaa perheestäni, joka minulle on jäljellä.

Jos voit lahjoittaa, jakaa tai yksinkertaisesti lähettää tukea, olen ikuisesti kiitollinen.

Kiitän teitä sydämestäni. 💛