Hei, olen Vlad, opiskelija, joka asuu yksin vieraassa maassa ja yrittää rakentaa tulevaisuuttaan – samalla kun pidän kiinni unelmasta, joka syntyi jo ennen kuin osasin edes kävellä.

Kun olin vauva, isälläni oli BMW 3-sarjan auto. En muista auton yksityiskohtia, mutta muistan, miltä tuntui olla sen lähellä. Siinä oli tiettyä läsnäoloa – jotain, joka herätti minussa jotain syvällä, vaikka olin vasta pieni lapsi. Eräänä päivänä isän piti myydä se. En täysin ymmärtänyt miksi, mutta muistan surun. Jotain jäi minulle mieleen sinä päivänä. Lupasin itselleni:

”Jonain päivänä minulla on oma 3-sarjan auto.”

Vuosia kului, mutta se kipinä ei koskaan sammunut. Auto, joka sytytti jotain sisälläni, tuli unelmaksi. Ja kun vihdoin sain ajokortin, aloin säästää – euro eurolta – toteuttaakseni sen unelman. En uuden auton vuoksi. En näyttävyyden vuoksi. Vaan BMW E92:n – auton, joka merkitsee minulle kaikkea. Auton, joka edustaa siteitä, jotka minulla oli isääni, ja lupausta, jonka tein itselleni lapsena.

Mutta tämä unelma ei ole enää vain minun.

Minulla on 10 vuotta nuorempi pikkuveli. Hän kasvoi katsellen, kuinka olin hulluna autoihin – aivan kuten minä aikoinaan katselin isäämme. Välitin rakkauteni E92:een hänelle. Nyt se on asia, josta puhumme koko ajan. Haaveilemme ajavamme sillä yhdessä. Istuvamme siinä. Kuuntelevamme moottorin pauhua. Pelkästään ajatus siitä, että jonain päivänä haen hänet sillä...

Se on unelma unelmassa.

Mutta elämä ei ole tehnyt siitä helppoa.

Muutin yliopistoon, yksin, kauas perheestäni. Otin töitä elättääkseni itseni, yrittäen säästää autoon, maksaa vuokraa ja pysyä mukana luennoilla. Työskentelin niin kovasti, että uupuin. Reputin vuoden. Minun piti lopettaa työni. Nyt toistan samaa vuotta ja maksan vuokran ja lukukausimaksut niillä vähillä tuloilla, joita saan. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta voisin toteuttaa tämän unelman omin voimin.

Mutta en pysty siihen yksin.

Siksi olen täällä pyytämässä apuasi.

Yritän kerätä 15 000 euroa ostaakseni ensimmäisen autoni – auton, josta olen unelmoinut yli kymmenen vuotta. En ylellisyyden vuoksi. En nopeuden vuoksi. Vaan sen vuoksi, mitä se merkitsee minulle, ja sen vuoksi, että se edustaa kahden veljen välistä sidettä, jotka uskovat johonkin itseään suurempaan.

Jos teillä on koskaan ollut unelma, joka on tuntunut aivan saavuttamattomalta...

Jos olet koskaan pitänyt kiinni jostakin vaikeina aikoina...

Jos olet koskaan halunnut todistaa, että unelmat voivat säilyä, vaikka kaikki muu romahtaisi...

Sitten ymmärrät, miksi tämä on tärkeää.

Jopa pelkkä jakaminen, ystävällinen sana tai pieni lahjoitus vie minut lähemmäksi jotain, jota olen kantanut sydämessäni siitä lähtien, kun olin lapsi takapenkillä, tuijottaen ulos ikkunasta ja katsellen isääni ajamassa sitä vanhaa 3-sarjan autoa.

Kiitos, todella – minulta ja pikkuveljeltäni, joka odottaa yhä sitä ensimmäistä kyytiä.

Koko sydämestäni,

Vlad