Moooonia, Monika, herää! Nouse ylös! Olet nukkunut jo tarpeeksi kauan. Nyt riittää! Tule takaisin luoksemme!

Yhdessä voimme saavuttaa enemmän!

Autetaan Monicaa pääsemään vankeudesta, autetaan häntä tervehtymään.

Rakastettu ja ainoa tyttäremme Monika lähti iloisena töihin tavallisena työpäivänä 9. lokakuuta 2024 aamulla. 

Hän oli erittäin onnellinen siitä, että oli saanut alan työpaikan taideakatemian valmistuttuaan.

Mutta hän ei päässyt töihin, sillä hänen elämänkartallaan ilmeni käännekohta – traaginen liikenneonnettomuus – tai jopa kaksi kerralla.  

Yhtenä hetkenä hänet törmäsi yli 200-kiloinen, metsästä tielle juossut villisika, ja sekunnin murto-osassa myöhemmin hän sai kohtalokkaan nokkakolarin vastakkaisesta suunnasta tulevasta hurjastelevasta ajoneuvosta.

Monican sydän lakkasi lyömästä. Hän oli juuttunut autoon, tajuton ja ilman elonmerkkejä. Onnettomuuspaikalle saapuneet palomiehet ja ensihoitajat onnistuivat palauttamaan verenkierron useiden minuuttien rohkean elvytyksen jälkeen. He eivät itse voineet uskoa tapahtunutta ihmettä.

Heidän mielestään tällaisia vammoja saaneet uhrit menettävät henkensä välittömästi onnettomuuspaikalla.

LPR-helikopterilla Opolen yliopistolliseen sairaalaan kuljetuksen jälkeen Monika joutui useiden monimutkaisten leikkausten kohteeksi, mukaan lukien hänen murskaantuneen oikean lonkkansa vakauttaminen, murtuneen jalan vakauttaminen ja ennen kaikkea hengenpelastava neurokirurginen leikkaus, sillä, kuten lääkäri kertoi meille ensimmäisessä tapaamisessa teho-osastolla, Monikan pää oli melkein irronnut. Hänellä oli murtuneet kaulanikamat C0:sta C3:een, molemmat takaraivonivelet olivat siirtyneet sisäänpäin, selkäydin oli repeytynyt, ja hänellä oli lukuisia hematoomia, myös kaulavaltimossa ja aivolisäkkeen alueella (...). Hänen aivonsa olivat olleet hapenpuutteessa useita minuutteja. Lääkäreiden mukaan ainoastaan hengityksestä vastaava aivojen osa oli parhaassa kunnossa. Oli perusteltua epäillä, selviäisikö Monika leikkauksen jälkeisestä yöstä, pystyisikö vakavasti vaurioitunut selkäydin ylläpitämään hänen elintoimintojaan pidemmän aikaa. Diagnoosi oli seuraava: vaikka hän selviäisikin, hän ei pystyisi liikkuttamaan käsiään eikä jalkojaan, eikä hänellä olisi enää kontaktia ympäristöönsä, koska merkittävä osa hänen aivoistaan – otsa-, päälaki-, ohimo- ja takaraivolohkot (...) – olisi kuollut pitkäkestoisen hapenpuutteen seurauksena. 

Monika selvisi ja on elossa. Se on ihme. Tästä traagisesta onnettomuudesta on nyt kulunut 6 viikkoa. Tyttäremme, joka on heikentynyt raskaan ortopedisen leikkauksen vuoksi, on voittanut monia taisteluita. Hän on voittanut kahdesti keuhkokuumeen, kahdesti sidekalvotulehduksen ja muut septiset bakteerit, jotka yrittivät viedä hänet meiltä. 

Olemme olleet hänen luonaan joka päivä 9. lokakuuta 2024 lähtien. Ajamme päivittäin 300 kilometriä kotipaikastamme sairaalaan ja takaisin, jotta voimme puhua Monian kanssa, laulaa hänelle, soittaa hänelle musiikkia, hieroa hänen kasvojaan, hänen hauraita käsiään, ja jalkoja, stimuloida kaikkia hänen aistejaan ja reseptoreitaan, herättää hänen aktiivisuuttaan ja halua palata maailmaamme. Lääkärit havaitsevat kytketyistä monitoreista, että hänen elintoimintansa lisääntyvät selvästi vierailujemme aikana. Se antaa meille toivoa ja voimaa toimia.

Olemme saavuttaneet ensimmäiset tulokset. Lääkärit itse katselivat Monikaa epäuskoisina viikon ajan. Monika avaa silmänsä, reagoi päivään ja yöhön, reagoi valoon, on alkanut liikautella silmiään, on alkanut liikautella suutaan, tekemään omia ainutlaatuisia ilmeitään, kääntää päätään hieman puolelta toiselle, reagoi erittäin voimakkaasti pienimpäänkin kosketukseen taivuttamalla molempia jalkoja polvista, voi puristaa kättään tahattomasti (...) ja vielä vähän aikaa sitten hänen ei olisi pitänyt selviytyä, hänen ei olisi pitänyt edes räpäyttää silmiään.

Yritämme saada Monikan osallistumaan aikuisten heräämisohjelmaan aivokomaan, sillä Monika, jota emme ole vielä maininneet, on kaunis 29-vuotias aikuinen nainen, ujo neitsyt, joka oli äskettäin valmis perustamaan oman perheen.

Olemme yhteydessä useisiin terveydenhuoltolaitoksiin ja sairaalan osastoihin, jotka tarjoavat tämän tyyppistä hoitoa koomapotilaille ja toteuttavat 12 kuukauden ohjelmia. Niitä ovat esimerkiksi: „Budzik dla Dorosłych” Varsovassa, ”Rehstab” Limanowassa, sairaalat Częstochowassa, Jastrzębie Zdrójssa, Brzegissä sekä ”Repty” Tarnowskie Góryssa (...).

Valitettavasti kaikkialla joudutaan odottamaan pääsyä jopa 12 kuukautta jonossa, ja jokaisessa paikassa Monikan edessä odottaa 2,3–8 henkilöä. Kaikilta laitoksilta loppuu vuoden lopussa kansallisesta terveysrahastosta saatavat varat hoidon tukemiseen, ja uudet päätökset rajoituksista tehdään vasta vuoden 2025 alussa. Monikalle jokainen päivä, jolla ammatillinen kuntoutus viivästyy, tarkoittaa kuitenkin pienempää mahdollisuutta palata tietoisien, kohtuullisen kunnossa olevien ja terveiden ihmisten maailmaan.

Yksityinen kuntoutusleiri Monikalle, jossa on ammattitaitoista lääketieteellistä hoitoa päivittäisen lääkäriryhmän toimesta, neurorehabilitaatiota, neurologiaa, musiikkiterapiaa, vesiterapiaa jne. maksaa noin 15 000 PLN kahden viikon oleskelusta keskuksessa. Kuukausikustannukset yksityisen kuntoutusohjelman osallistumisesta, kuten esimerkiksi Varsovassa sijaitsevan ”Budzik”-keskuksen tarjoamasta, ovat noin 35 000 PLN kuukaudessa. Valitettavasti meillä ei ole varaa siihen. Uskomme, että tuskin kukaan voi varaa tällaista menoerää, vaikka kyseessä onkin niin tärkeä elämän tavoite.

Minä, Monikan äiti, olen jo irtisanoutunut työstäni voidakseni olla Monikan tukena ja auttaa häntä paranemisprosessissa. Nykyisessä tilanteessamme en pystyisi keskittymään työhöni. Tällä hetkellä saan sairauspäivärahaa hermoromahduksen vuoksi, mutta muutaman kuukauden kuluttua sairauslomani loppuu (...). Monikan isä työskentelee pienessä yksityisessä autokorjaamossa, ja hänen tulonsa riittävät nykyisessä tilanteessa maksuihin, bensiiniin päivittäisiin matkoihin Monikan asunnolle ja sieltä pois sekä vaatimattomiin elintarvikkeisiin.  

Monika on työskennellyt, joten hänellä on kertynyt toistaiseksi sairauspäivärahaa, mutta hän ei voi käyttää sitä itse, hän ei voi huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, ja me, hänen vanhempansa, emme halua eikä voi toistaiseksi käyttää hänen varojaan, ainakaan ennen kuin tuomioistuin nimittää meidät hänen laillisiksi huoltajikseen, ja se kestää (...).

Tässä tilanteessa käännymme teidän, rakkaat lukijat, puoleen pyytääksemme taloudellista apua, vaikka se olisi pieninkin summa, joka auttaa Monikaa ja hänen vanhempiaan Monikan hoidon alkuvaiheessa, eli varmistamaan hänen oleskelunsa ammattimaisessa hoitolaitoksessa , sillä Opolen sairaala, jossa hän tällä hetkellä on, ei näe perustetta hänen hoidolleen teho-osastolla, ortopedian osastolla tai muulla sairaalan osastolla.

Siinä tapauksessa, että Monika, luoja varjelkoon, ei tule kyseeseen mihinkään ohjelmaan, koska hänen on täytettävä tietyt lääketieteelliset kriteerit, tai jos hän suorittaa tällaisen 12 kuukauden ohjelman ja voi palata kotiin, käytämme kerätyt varat hänen asuinpaikkansa mukauttamiseen päivittäistä toimintaa ja kuntoutusta varten sekä ammattitaitoisen hoidon varmistamiseen. 

Lämmin kiitos etukäteen kaikesta avusta, meidän puolestamme ja erityisesti Monikan puolesta!