Olen Anja, yksinhuoltajaäiti, enkä haluaisi olla mitään muuta – mutta voimat alkavat vähitellen loppua...

Seuraavat rivit kuvaavat tilannettani ja pyyntöäni teille...

Minulla on kaksi poikaa, molemmat aivan mahtavia.

Isompi poikani on aina ollut lääketieteellinen erikoisuus. Jo raskauden aikana ilmeni selittämättömiä poikkeavuuksia, mutta niille ei vielä annettu suurempaa merkitystä. Heti syntymän jälkeen se kuitenkin alkoi. Poikkeavuuksia päässä, poikkeavuuksia lonkassa, poikkeavuuksia kasvussa. Kaikki tutkittiin useaan kertaan, kävimme välillä säännöllisesti 20 eri lääkärin luona. Kukaan näistä lääkäreistä ei pystynyt tekemään diagnoosia, ei vieläkään. Jokainen kuitenkin hoiti jotenkin, myös lonkkaleikkauksia tehtiin vuosien kokeilujen jälkeen (12-vuotiaana dysplasia molemmin puolin). Kaikki nivelet ovat huonossa kunnossa ja aiheuttavat ongelmia. Koska hän kasvoi liian vähän, hänelle kokeiltiin tuolloin uutta lääkettä. Vuosien ajan jouduin pistämään häntä kotona kahdesti päivässä. Tämä hoito lopetettiin äkillisesti sanoilla:”No, toivotan teille kaikkea hyvää, hoito on päättynyt. Lääke on erittäin kallista, eikä siitä ollut mitään hyötyä.”

Juuri ennen kuin isoni täytti 18 vuotta, hänelle ilmaantui spontaanisti erityinen epilepsian muoto. Sitä ei saada hallintaan lääkkeillä. Lääkärit katsovat, että kaikki johtuu perussairaudesta – jota ei kuitenkaan ole koskaan pystytty diagnosoimaan. Lääkäreiden mukaan hän on lääketieteellinen erikoisuus. Kaatumisten seurauksena hän on jo loukannut kalloaan, nikamiaan ja olkapäätään (korjaamattomasti). Vaikka hän on jo yli 20-vuotias, hän ei voi asua yksin. Hän asuu siis minun luonani. Hän ei saanut edes aloittaa normaalia koulutusta. Eläkelaitos on vain asettanut esteitä hänen tielleen. Nyt hän suorittaa koulutusta, jonka työvoimatoimisto on ainoana hyväksynyt hänelle. Muuten hän ei olisi saanut rahoitusta mihinkään. Emme saa lainkaan taloudellista tukea mistään, koska harmaita alueita ei makseta. Ilman diagnoosia ei ole rahaa. Kaikki tämä on meille kaikille erittäin raskasta kestää, ja voimat alkavat vähitellen loppua. Jos joku meistä vielä sairastuu masennukseen tai johonkin muuhun, en enää tiedä mitä tehdä.

Pikkuiseni on henkisesti melko rikki. Hän saa paniikkikohtauksia, kun isoveljensä saa kohtauksen. Hän kysyy minulta yhä uudelleen, voiko kohtaus päättyä todella pahasti. Hän pelkää veljensä puolesta äärimmäisen paljon! Ja minäkin pelkään poikani puolesta.

Minulla itselläni ei ole ollut aikaa käydä lääkärissä, joten olen nyt myös melko uupunut. Olen jo saanut siitä kovan oppitunnin – äskettäin jouduin leikkaukseen.

Poikani lääkärikäyntien vuoksi työpaikkani on vaakalaudalla (liian paljon poissaoloja). Menetin edellisen työpaikkani samasta syystä. Epilepsian takia isoveljeni ei kuitenkaan saa ajokorttia, joten minun on vietävä hänet lääkärikäynneille. Hänen isänsä ei välitä asiasta lainkaan eikä ole koskaan välittänyt.

Näen mahdollisuuden meille muutossa omaan taloon. Taloon, jossa on vähemmän onnettomuusriskejä. Asumme tällä hetkellä vanhassa talossa – paljon seiniä, jyrkkiä portaita, teräviä laattareunoja jne. Jos menetän työni, en pysty enää maksamaan vuokraa yksinelättäjänä.

Muuton myötä myös nuorempi poikani saisi vihdoin oman huoneen. Hän tarvitsee kipeästi paikan, jossa hän voi tuntea olonsa turvalliseksi ja mukavaksi, jotta hän ei murtuisi kokemiensa tapahtumien painosta.

Auttakaa meitä pienellä lahjoituksella.

Käytän rahat mieluiten terveyden ostamiseen! Koska se ei ole mahdollista, haaveilen omasta talosta pojilleni ja itselleni. Toivon, että se tuo hieman lisää terveyttä meille kolmelle!!!

Minulla olisi ehkä jopa kesäkeittiö – terveysongelmieni vuoksi sekoitan itse tinktuureja, voiteita ja teetä lääkekasveista.

Ja minulla olisi ehkä ompeluhuone. Ompelu rentouttaa minua, ja ehkä voisin jopa tehdä sitä sivutoimisesti.

Olkaa hyvät ja lahjoittakaa, mutta älkää sääli, vaan koska voitte ja haluatte!

Myös pieni lahjoitus auttaa.