Palasin hiljattain Sansibarin matkalta, ja minulla oli tilaisuus tavata useita paikallisia ihmisiä. En käyttänyt sanaa "tilaisuus" sattumalta, sillä vaikka näillä ihmisillä ei ole mitään, heillä on valtava sisäinen rikkaus, ja he pystyivät joka päivä välittämään minulle sitä tyyneyttä, jonka löytäminen on meille nykyään vaikeaa, kun olemme yhä enemmän kiinni itsessämme ja jatkuvassa ties minkä suurten tavoitteiden tavoittelussa. Minuun teki vaikutuksen erityisesti erään lapsen, Sumaelin, katse ja iloisuus. Hän asuu yksin äitinsä Rosen kanssa, jolla ei ole työtä eikä aviomiestä. Näissä paikoissa ei ole tehokasta terveydenhuoltojärjestelmää eikä sosiaaliturvajärjestelmää, joka voisi taata rauhallisen vanhuuseläkkeen. Paikalliset ovat tottuneet synnyttämään paljon lapsia, jotka aikuisina elättävät vanhoja vanhempiaan. Rose jää leskeksi 31-vuotiaana, kun hänellä on puolitoistavuotias poika kasvatettavana, ei työtä eikä muita varoja. Siksi olen päättänyt osallistua hänen kasvattamiseensa niin paljon kuin pystyn, antamalla hänelle taloudellista tukea ja lähettämällä hänelle perustarvikkeita. Ajattelin myös järjestää tämän rahankeräyksen, ja jos haluatte auttaa minua tukemaan tätä aloitetta, pyydän teitä osallistumaan edes pienellä summalla.