Arvoisat tukijat!

Käännyn puoleenne pyytääkseni apua vakavan, pitkälle edenneen sairauteni vuoksi. Sairauteni vuoksi olen valitettavasti tullut työkyvyttömäksi, ja jopa päivittäinen itsestäni huolehtiminen on minulle vaikeaa. Tavoitteenani on, että toimintakyvyttömyydestäni huolimatta en aiheuttaisi sietämätöntä taloudellista taakkaa perheelleni.

Mikä tahansa, vaikka kuinka pieni rahallinen lahjoitus onkin, on valtava apu! Kiitän teitä kunnioittavasta huomiosta ja tuesta.

Valitettavasti tarinani ulottuu 11 vuotta taaksepäin.

Silloin sain ensimmäisen kerran diagnoosin, että minulla on pahanlaatuinen kasvain. Näytteenoton yhteydessä selvisi, että tarkka tyyppi oli matala-asteinen myxofibrosarkooma, joka oli kasvanut kiinni lantionluuhuni. Leikkauskertomuksessa kirjoitettiin, että leikkauksessa poistettiin vauvan pään kokoinen kasvain. Mutta ennen leikkausta sain selkärankaan puudutuksen, joka meni pieleen, joten koko vasen jalkani halvaantui. Leikkaus onnistui, kasvain poistettiin, mutta aloitin 30-kertaisen sädehoidon, ja koska vasen jalkani oli halvaantunut, liikuin pyörätuolissa. Kolme kuukautta pyörätuolissa ja sitten kahden kainalosauvan avulla kävin sädehoidoissa joka päivä. Koska kävin hoidoissa, jalkani palautui vain osittain. (Akillesjänne lyheni.)

-Sitten vuonna 2019 löysin vihdoin töitä (kävelin ontuen) ja sen takia minun piti mennä keuhkotutkimukseen. Siellä sain toisen iskun! Metastaaseja keuhkoissa. Tätä syöpää tutkii Unkarissa yksi ihminen. Minut lähetettiin sen asiantuntijan luo. Sain ensimmäisen kemoterapian. Sitten tehtiin seurantatutkimus CT:llä, ja kasvaimet olivat kasvaneet. Uusi kierros. Uusi kemoterapia – uusi kasvu. Kokeilimme kokeellista lääkettä. Se ei auttanut, mutta sillä oli vakavia sivuvaikutuksia. Sen jälkeen tuli sädehoito. Sitä ei voitu antaa pitkään, koska se tuhoaa keuhkoja. Tässä oli pieni tauko.

- Vuonna 2022 minulle lopulta sanottiin, että minut leikataan. Minulle tehtiin kaksipuolinen keuhkoleikkaus Budapestissa. 17 kasvainta poistettiin. Näennäisesti kaikki oli kunnossa.

- Vuonna 2024 yksi keuhkokasvain alkoi jälleen kasvaa hieman. Sain siis toisen kemoterapian, joka melkein tappoi minut tammikuussa. Sitten ehdotettiin, että kokeilemme immunoterapiaa. Vakavan hengästymisen ja yskän jälkeen seurantatutkimuksessa näkyi kasvua. Valitettavasti sekään ei auttanut. Sitten viimeisenä keinona erikoislääkäri määräsi minulle vielä yhden kemoterapian. Joten vuosi 2025 koostui pelkästään siitä, että kävin jossain kemoterapiassa!

Sillä välin hoidin kotitaloutta ja kasvatin kahta tytärtäni, ja mieheni oli välillä töissä, välillä vei minua hoitoihin.

Sitten viimeinenkin kemoterapia melkein tappoi minut joulukuussa. Tilani heikkeni jatkuvasti. Neste, jota oli kertynyt vasempaan keuhkooni koko vuoden ajan, peitti jo melkein koko keuhkon. 88-kiloisesta elämäniloisesta naisesta tehtiin 62-kiloinen. Onkologini luopui minusta täysin ja halusi lähettää minut saattohoito-osastolle.

Sain keuhkokuumeen, joten aloitin vuoden 2026 ensiapuosastolla. Siellä ei kuitenkaan haluttu tietää minusta mitään, koska paperissa luki ”hospice”. En antanut periksi, joten minut otettiin suurella vaivalla keuhkosairauksien osastolle! Sain antibiootteja. Valitettavasti lääkäri sanoi, että kasvain on niin pitkälle edennyt, ettei minua voida enää auttaa. Tarvitsen jatkuvaa happea, koska muuten veren happipitoisuuteni laskee niin alhaiseksi, että alan tukehtua, sydämeni lyö voimakkaammin ja minua huimaa. Siksi minut lähetettiin kotiin happikonsentraattorin kanssa, joka on 220 V:n virralla toimiva laite.

(On olemassa kannettava happikonsentraattori, mutta sitä ei korvata sairausvakuutuksesta ja se maksaa noin 500 000 forintia.) Joten olen käytännössä sidottu laitteeseen, ja näyttää siltä, että niin se pysyy niin kauan kuin elän. En voi enää luottaa mihinkään lääketieteelliseen apuun, koska minua ei voida tällä hetkellä leikata. Jatkuva hapensaanti ja siihen liittyvät rasitteet ovat jo nyt melko raskaita.

En ole ollut missään neljään kuukauteen, ja pelkään, etten enää pääse minnekään.

Valitettavasti tämä rasittaa minua henkisesti jo kovasti. Arjen vaikeudet! En pysty kunnolla hoitamaan osuuttani kotitöistä.

Haluaisin auttaa perhettäni, koska viime aikoina olemme kuluttaneet melkoisesti säästöjämme. Jotta jos mahdollista, ei tarvitsisi muutaman päivän ajan miettiä, miten eteenpäin ja mitä tapahtuu, jos...

Jotta voisin olla vielä todella onnellinen loppuelämäni ajan ja lähteä tästä maailmasta ajatuksella, että kyllä, äiti yritti, koska hän on taistellut 11 vuotta sairautta vastaan, jonka selviytymisprosentti on 1 vuosi.

Ja voimme vihdoin saada valmiiksi 3 vuotta sitten aloitetun kylpyhuoneen remontin sekä koko talomme ja ladon, jonka pohjoisseinä romahti ison sateen jälkeen.

Ja jos sattumalta jotain pahaa tapahtuisi, mieheni ei saisi murehtia sitä, koska olemme taistelleet yhdessä 11 vuotta ja olen todella pahoillani, että meidän kohtalomme on tällainen. Meillä ei ole ystäviä, ja ne, jotka ovat jääneet, eivät enää tiedä, mitä tehdä tässä tilanteessa. Valitettavasti vuosi 2025 oli minulle pelkkää hoitoa, ja vuosi 2026 on jo pelkkää selviytymistä. Siitä, että valitettavasti joka ikinen päivä vie minut lähemmäksi loppua. Siksi yritän elää joka päivä ikään kuin se olisi viimeinen...

Näin ollen lopun vaiheessa oleva, kahden lapsen äiti pyytää apuasi viimeisessä epätoivossaan!

(Jos sinulla herää epäilyksiä siitä, että olisin huijari tai valehtelija, voit kirjoittaa minulle, mutta kutsun sinut mielelläni kahville kotiini.)

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta lahjoittaa, autat jo paljon jakamalla tämän viestin!