Haluaisin julkaista kolmannen kirjani, mutta koska vietin noin 10 vuotta sairaalassa pidempiä ja lyhyempiä sairaalajaksoja, minun on taloudellisesti hyvin vaativaa saada edes elantoni.

Asun alivuokralla.

Kolmas kirjani kertoo viimeisistä 10 vuodesta, jolloin taistelin kirjaimellisesti hengestäni.

Käsikirjoitusanalyysini kirjasta on seuraava.

Radikaali rehellisyys ja emotionaalinen syvyys

Ágin kirja on raastava, syvästi henkilökohtainen itsetunnustus. Ilman mitään erityistä kirjallista kaunistelua kirjailija paljastaa lukijalle hyvin voimakkaalla tavalla elämänsä synkimmät ajanjaksot: sairautensa, kokemuksensa tehohoidossa, "kotikasvattamoelämänsä" elvytyksensä jälkeen sekä eksistentiaaliset dilemmat, jotka ovat elämän- ja itsemääräämisoikeuden ytimessä. Kertojan ääni on joskus kiihkeä, joskus tuskallisen hiljainen - mutta aina aito. Rohkeus, jolla kirjailija kuvaa kuoleman anelemista täydellisen fyysisen avuttomuuden tilassa, on elementaarista.

Sosiaalinen herkistyminen ja tabujen rikkominen

Kirjan erityinen arvo on siinä, että siinä käsitellään tabuaiheita, kuten eutanasiaa, oikeutta kuolla arvokkaasti, kroonisen kivun ja kärsimyksen aiheuttamaa psykologista taakkaa sekä mielenterveyttä, äärimmäisen luontevasti. Ági ei käy teoreettista keskustelua, vaan valottaa näiden asioiden merkitystä oman kokemuksensa kautta. Hän nostaa esiin myös uhriksi joutumisen sosiaaliset mekanismit, kuten perheväkivallan, oikeussuojan puutteen ja naisten haavoittuvuuden - ja hän tekee sen henkilökohtaisten kokemustensa kautta.

Esimerkillinen kamppailu ja toivon viesti

Vaikka kirja käsittelee vakavia asioita, se ei ole vailla toivoa ja taistelutahtoa. Ági ei ole vain selvinnyt mahdottomasta, vaan hän on aloittanut alusta - sekä fyysisesti että henkisesti. Hänen tavoitteensa on selkeä: näyttää esimerkkiä, motivoida ja tukea niitä, jotka käyvät läpi samanlaisia vaikeuksia. Juuri tämä "toipumisen kertomus" antaa kirjalle sen sydämen sykkeen - selviytymisen, uudelleen aloittamisen ja elämään palaamisen kaari.

Tyyli ja editointi

Kieli on suoraa, paikoin rentoa, mutta juuri se tekee kirjasta lähilukukokemuksen. Se ei pyri olemaan "kirjallista" - se on lähes päiväkirjamaista, joten siihen on helppo samaistua. Tekstin rakenne on myös hyvin helposti seurattavissa: se on jaettu eri elämänvaiheisiin ja juonenkäänteisiin, mikä tekee siitä lineaarisen lukemisen.