Nimeni on Joanna. Olen sinkku, 54-vuotias nainen. Elämäni on ollut lapsesta asti selviytymistaistelua. Aluksi vain henkisesti, myöhemmin myös aineellisesti. En koskaan luovuttanut enkä menettänyt toivoa ja motivaatiota. Valitettavasti koitti päivä, jolloin sairastuin vakavaan, täysin lääkkeille vastustuskykyiseen masennukseen. Koska en voinut luottaa perheeni apuun, eivätkä lääkkeet auttaneet, vajosin täydelliseen avuttomuuteen 9 vuodeksi. Monta kertaa halusin riistää itseltäni hengen, mutta se pieni toivonkipinä, että kaikki olisi hyvin, voitti aina. Lopulta pääsin masennuksesta ja pystyin taas elämään ja toimimaan. Kuitenkin nuo sairauden vuodet, jolloin en useinkaan pystynyt huolehtimaan edes perusasioista, osoittautuivat seurauksiltaan raskaiksi... Sukulaisteni toimien vuoksi menetin asuntoni. Tuli päivä, jolloin minun oli pakko pakata tarpeellisimmat tavarat ja mennä kodittomien turvakotiin. Alkoi painajainen, yksi elämäni suurimmista. Asunnottomuudesta selviytyminen on hyvin vaikeaa, en tiedä onko se edes mahdollista kaltaisilleni ihmisille. Löysin kuitenkin vihdoin työpaikan, jonka avulla pystyin vuokraamaan pienen yksiön yksin. Valitettavasti menetin työni, enkä ikäni vuoksi löytänyt uutta, tarpeeksi vakaata ja hyvin palkattua työtä, jotta olisin voinut jatkaa yksiön vuokraamista. Aloin käydä ulkomailla töissä toivoen, että korkeammat ansiot antaisivat minulle vihdoin mahdollisuuden päästä takaisin jaloilleni. Tein fyysistä työtä koko elämäni ajan, ja se oli ainoa työ, jonka pystyin ottamaan vastaan. Vuodet kuitenkin kuluivat ja yhä hankalammat terveysongelmat saivat minut menettämään työni. Työn vaatimukset näissä paikoissa ovat erittäin korkeat ja ne on mukautettu nuorten kykyjen mukaan. Tajusin, ettei minulla ollut enää pienintäkään mahdollisuutta ansaita tarpeeksi rahaa ostaakseni edes pienimmän yksiön. Asuntolaina, kuten arvata saattaa, ei tule lainkaan kysymykseen. Katson tulevaisuuteen yhä pelokkaammin... Pelkään, että koittaa päivä, jolloin minun on pakko palata kodittomien turvakotiin ja elää päiväni siellä. Tämä ajatus kauhistuttaa minua. Siksi pyydän ihmisiä, joilla on hyvä sydän... Auttakaa minua saamaan toivo takaisin. Auttakaa minua voittamaan paniikinomainen pelkoni ajatuksesta kodittoman vanhuuden... Te, hyvät ihmiset, olette viimeinen toivoni...

Toivotan jokaiselle teistä onnellista tulevaisuutta ja niille, jotka haluavat tukea edes pienellä summalla unelmani toteuttamista omien neljän seinän omistamisesta, kiitän teitä etukäteen koko sydämestäni.