Olen tässä täysin neuvoton.

Olemme maanviljelijäperhe, jolla on oma toiminta, mutta maailman tilanteen ja tuhoisiksi osoittautuneiden liiketoimintapäätösten vuoksi olemme joutuneet umpikujaan. Olemme armottomien perintätoimistojen armoilla, jotka käyttävät tilannettamme hyväkseen ja uhkaavat meitä omaisuuden takavarikoinnilla, jos emme maksa heille vaadittua summaa (jopa ilman niiden velkojien tietämystä, joiden kanssa neuvottelemme suoraan). Isäni ei näytä kaikkea, mutta ei enää piilota epätoivoaan, hän ei nuku, äitini kärsii tästä, hän on jo menettänyt säästönsä, pätee vanha sanonta "talossa, jossa ei ole leipää, kaikki riitelevät eikä kenelläkään ole oikeutta". Minusta tulee isä tammikuussa ja näen itseni ilman tulevaisuutta, ilman voimia taistella. Se on epätoivoista.

Mutta kuten kaikessa elämässä, vain kuolemalla ei ole ratkaisua. Tässä tapauksessa yritämme myydä tontin, ja heti kun saamme sen myytyä, maksamme velat ja pääsemme eroon kiristyksestä. Saamme tulevaisuuden. Meidän täytyy vain myydä tontti. Nopeasti.

En tiedä, saammeko sen myytyä huomenna vai vasta kuukauden päästä, mutta kuukauden päästä on jo myöhäistä. Meillä ei ole rahaa viinitarhan hoitoon, sadonkorjuun aloittamiseen, traktorin huoltoon... En sano, ettei meillä ole rahaa syömiseen, koska kasvima ja eläimet pitävät meidät hengissä. Eikä meillä ole rahaa selviytyä velkojen perijöistä, jotka uhkaavat milloin tahansa tulla hakemaan työhön tarvittavia laitteita, traktoria ja koneita. Heti kun tontti on myyty, saamme asiat vakaalle pohjalle.

En pyydä lahjoitusta, vaan lainaa, kunnes saamme myynnin hoidettua.