Ilman kallista hoitoa minulla on vain vähän aikaa, elämä ilman hengitystä on yksinkertaisesti mahdotonta. Ilman teidän apuanne olen mennyttä, minulla ei ole varoja maksaa hoitoa, ja aika on loppumassa. Minulla ei ole enää varaa elää.

Olen viettänyt viime vuodet pääasiassa pelastamalla äitini taistelemalla kahta syöpää vastaan. Valitettavasti nykyään en voi auttaa äitiäni millään tavalla, en edes viedä häntä lääkäriin tai käydä hänen luonaan missään vaiheessa. Olen kauhuissani avuttomuudestani, hyödyttömyydestäni. Olen aina ollut velvollisuudentuntoinen, vastuuntuntoinen, mutta nyt olen vain ihmisen hylky, riippuvainen muista.

Pelastamalla minut, pelastatte myös äitini. Aikani alkaa käydä vähiin, enkä jotenkin näe kuolevani näin nuorena.

Yksityiset klinikat tarjoavat mahdollisuuden hoitoon, mutta hoitokustannukset ovat valtavat. Sen lisäksi on vielä arki - elämä, maksut, lääkkeet, lisäravinteet, kuntoutusvälineet ja matkat, äitini auttaminen. Pelastin monta vuotta kulkukissoja - kahdeksan jäi luokseni - se on valtava hoito- ja ylläpitokustannus. Ne ovat luonani hyvien ihmisten ansiosta, jotka huolehtivat niiden ruokkimisesta, siivoamisesta, eläinlääkärille viemisestä ja leikkimisestä niiden kanssa joka päivä. Minä en pysty kävelemään edes 3 metriä, saati sitten huolehtimaan niistä. On vaikea uskoa, että jokin voi yhtäkkiä poistaa näin kyvykkään ihmisen elämästä. Kävelin vuorilla, uin, ajoin pyörällä, rakastin metsää ja luontoa. Olin kaikkialla, en hidastanut vauhtia. Voitko uskoa, että rakensin talon? Että rakastin tehdä huonekaluja puusta ja jopa rakentaa huvimajan ja terassin? Pelastin eläimiä, minulla oli puutarha, jossa oli omia hedelmiä ja vihanneksia, ja yhtäkkiä olin erossa kaikesta. Kaikki jäi taakse, minulla ei ollut voimia huolehtia itsestäni, saati sitten saattaa loppuun se, mitä olin tekemässä.

Keuhkoahtaumatauti, tuberkuloosi, josta minulla ei ollut aavistustakaan - kaikki alkoi pandemian aikana, ja kuten tiedätte, lääkäreiden saanti oli tuolloin mahdotonta.

Olen kauhuissani siitä, etten voi auttaa ketään millään tavalla, että tarvitsen itse jatkuvaa hoitoa, ja silti minulla on sairas äiti. Hän tarvitsee minua. Minunlaistani ihmistä ei voi laittaa yhteen paikkaan, ottaa pois elämästä. Todennäköisesti ilman läheisiäni minulla ei olisi enää voimia taistella itseni puolesta, mutta kivusta, hengästyneisyydestä, unenpuutteesta huolimatta, koska sairaus ei usein salli minun edes maata - yritän edelleen katsoa elämää ja ottaa hanskat käteen taistellakseni joka päivä. Äitini puolesta, rakkaitteni puolesta.

Kiitän kaikkia suuresti kaikesta avusta, pelastatte enemmän kuin vain minut. Jokainen antamanne apu tuo minut lähemmäs terveyttä. Pitäkää huolta itsestänne, terveydestänne, koska se on kaikkein tärkein asia kaikille. Ilman sitä on huonosti.