Vuosien terveysongelmien, vakavien sairauksien ja stressin jälkeenkin työskentelimme kovasti saadaksemme elämästämme mahdollisimman hyvän. Valitettavasti nykyisessä taloustilanteessa emme pystyneet saavuttamaan tavoitettamme: omaa, yksityistä onnen ja ilon pesää. Kotia!

Mieheni (44) muutti toiseen maahan ollakseen kanssani (31), vaikka hän ei puhu kieltä eikä ymmärrä kulttuuria. Hän teki minusta maailman onnellisimman ihmisen, mutta sai aivohalvauksen kaksi kuukautta hääpäivämme jälkeen, menetti työpaikkansa eikä saanut palkkaa. Edessä olleet kauhistuttavat päivät olivat täynnä aitoa pelkoa, surua, mutta myös toivoa, samalla kun olimme juuttuneet eksistentiaalisen kriisin kierteeseen. Sitten tuli koronapandemia, työtä ei ollut, elimme yhdellä palkalla, josta piti maksaa myös vanhempieni elatus, velkaa oli paljon, ulospääsyä ei näkynyt. Siitä lähtien olemme kamppailleet.

Tähän päivään mennessä emme ole pystyneet seisomaan vakaasti omilla jaloillamme. Sanotaan, ettei ole heikkoutta pyytää apua, joten ajattelimme kokeilla sitä.

Käännymme toistemme puoleen rakkauden ja tuen vuoksi, mutta haluaisimme rakentaa jotain, jota voimme vaalia yhdessä ja toteuttaa unelmamme.

Kiitos jo etukäteen!